Parkkitalo vihertää ja vihastuttaa

 

_Milloin Turun-juna pysähtyy seuraavan kerran taas Espoon asemalla?

_Kun siihen tulee  vika.

Edellinen oli asukkaan kysymys, jälkimmäinen kaupungin edustajan sarkastinen vastaus.

Vanha Espoon asukasfoorumin tilaisuudessa Espoon valtuustotalossa 20.3. 2018 loppuivat nopeasti kahvi ja pulla, mutta ei väki eivätkä puheet, ennen kuin oli pakko.  Aiheena oli, miten kaavoitus muuttaa lähialueitamme.

Kuurinniittyä sivuavat aiheet liittyivät joukkoliikenteeseen. Bussilinja 18 siirtymistä moottoritielle ihmeteltiin yleisesti. Nyt   bussi ohittaa niin Tuomarilan, Kuurinniityn kuin Kauniaisenkin.

Numerolla 118 liikkuvan bussin on tarkoitus olla juuri se, joka ajaa uutta Kuuriniityn ja Henttaan välille rakennettavaa joukkoliikennekatua. Siis sitten joskus.

Kysymykset tästä asiasta olivat  samoja kuin HSL:n aiemmin järjestämässä kuulemistilasuudessakin: miksei se bussi voi ajaa vanhaa reittiä, kunnes joukkoliikennekatu valmistuu.

Sote voi sekoittaa pakan

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Jouni Särkijärvi kertoi joukkoliikennekatuhankeen voivan vaihteeksi nytkähtää eteenpäin. Kaava käsittäisi vain kadun, ja tontit jätettäisiin odottamaan omassa huomassaan.

_Missä viipyy Espoon Keskuksen seniorien Asu ja elä -talo, jollainen on jo lähes kaikissa muissa Espoon kaupunkikeskuksissa. Ja mitä kuuluu Espoo-talolle, jota on kaavailtu kenties purettavan kaupungintalon paikalle?

Selvää on ainakin se, että Espoon Keskus muuttuu huomattavasti lähivuosina. Alustajana toiminut Särkijärvi huomautti, että kaikki toiveet  ja suunnitelmat voi panna kokonaan uuteen uskoon Sotena tunnettu asia.

Hän myös mustutti, että Etelä-Espoossa on marraskuusta toiminut sähkörata. Se on tunnetusti kalliin puoleinen.

Yleensäkin kaupungin hankkeiden toteutumista on vaikeahkoa seurata etukäteen. Sitten, kun jotain tehdään, kaupunki kyllä ilmoittaa siitä selvin tekstein ja tauluin.

Parhaiten tulevat hankkeet näkyvät kymmenvuotissuunnitelmassa, johon on merkitty määräraha ja vuosi.

_ Espoo-talolle eikä edes kaupungintalon purkamiselle ole tuossa listassa kymmeneen seuraavaan vuoteen merkitty mitään.

Niin. se vihreä talo.  Pysäköintitalo Siltakadun varrella ei jakanut mielipiteitä sitä pidettiin hirveänä enemmän kuin vihreänä. Ja miten se on voitu rakentaa aivan uusien asuintalojen eteen.

Tiivistä tehdään, kun kerran kaupungilta pitää näyttää.

_ Jos minun pitää yrittäjänä tuoda vieraita ja sanoa heille, että tämä Espoon keskus, niin enhän mä kehtaa. Tää on ihan xxxxx -stä.

Noin sanoi paikallinen yrittäjä, kun vauhtiin oli päästy alun sinänsä asiallisten  kehujen jälkeen.  Asiallisia olivat moitteetkin.  Edellä mainittu mukaan  lukien. Eihän Espoon Keskus siltä nykyisellään näytä, että sitä olisi kokonaisuutena suunniteltu.

Entressen ja Espoontorin yhteistyö ei lähitulevaisuudessakaan parane. Clas Ohlson lähtee, mutta sen  paikalle Entressen tulee Lidl jonka viereen myös Alko siirtyy. Uudet liukuportaat ovat rakenteilla pysäköintihallista noiden myymälöiden eteen.